Valmentajasi Sirpa Rossi

Sirpa Rossi

Olen kiitollinen kahden pojan äiti ja yhden miehen vaimo. Asumme Jyväskylässä, vanhaa omakotitaloa näköjään ikuisesti remontoiden.

Olen luonteeltani erittäin positiivinen ja "räiskyvä", mutta koen olevani sisältä hyvin herkkä, empaattinen ja ystävällinen, se mikä olen ollut ihan lapsuudesta saakka. Siksi koen, että minun on helppo kuunnella ja auttaa muita.

Olen elänyt rankan ja vauhdikkaan elämän ja kompastunut moneen kiveen, tippunut useampaan monttuun ja kohdannut myös suurimman pelkoni, kuoleman.

Kasvuni ja kehitykseni

Lapsuus

Synnyin 1978, Petäjävedellä. Kaikki oli hyvin, minulla oli paljon rakkaita läheisiä ympärilläni ja koin lapsuuteni olevan hellä ja rakastava.

Kaikki muuttui, kun muutimme Multialle 1984.

Aloitin peruskoulun vieraassa ympäristössä. Minä, pieni ja heiveröinen, rakkaudella ja hyvyydellä kasvatettu, ei pärjännyt kovuuden keskellä.

Jouduin kiusatuksi jo 1. luokalla. Tilannetta ei yhtään auttanut vanhempieni ero ollessani 2. luokalla. Syrjintää ja kiusaamista jatkui aina yläasteelle saakka. Yhdeksän vuotinen selviytyminen tuntui ikuisuudelta.

Mutta nykyään näen tapahtumat kasvuna ja voimavaranani, ilman näitä kokemuksia en osaisi asettua toisen asemaan tai puolustaa heikompia.

Heikosta voi tulla vahva ja arasta rohkea. 

Päätös nro 1.

Tein elämäni suurimman päätöksen 2014, jolloin päätin, että minua ei kiusaa enää kukaan.

Ymmärsin ensimmäisen kerran, miten suuri voima päätöksenvoima on.

Noina vuosina opin paljon myös rohkeudesta ja vapauden tunteesta.

 

Nuoruus

Kuuntelin paljon Punkrock musiikkia, josta sain voimaa ja uskoa itseeni. Kannan edelleen niittivyötä ylväänä, koska se on merkkinä minulle itselleni siitä, että voin olla rohkeasti juuri minä, piittaamatta toisten mielipiteistä. Otan itse vastuun elämästäni ja teen omat valinnat. 

Kaikki valintani tosin eivät ole olleet minulle hyväksi - mm. vääränlaiset ihmissuhteet saivat lopulta minut päättämään, mitä halusin: paremman, arvostettavan, rauhallisen, tasapainoisen ja rakkaudellisen elämän.

Päätös nro 2.

Tein tuolloin elämäni toisen ison päätöksen ja onnistuin jälleen. Hyvä minä.

Menneisyyden tapahtumat voidaan nähdä positiivisessa valossa oppiläksyinä ja onnistumisina.

 

Vanhemmuus

Tulin äidiksi ensimmäisen kerran 2007. Sain parhaan opettajani itselleni, lapseni ja olen kiitollinen.

Hän oli erittäin haastava ja kaikki voimani, kaikki rakkauteni laitoin tähän pieneen poikaani.

Missään vaiheessa en kokenut epätoivoa, vaikka vietimme aikaa sairaaloissa ja tutkimuksissa, koska voimaa ja rohkeuttahan minulla riitti, olinhan koko elämäni tähän asti opetellut selviytymään.

Osaan ja uskallan aina pyytää apua ja sitä myös saan. 

Opin arvostamaan perheitä, joilla on erilaisia haasteita lasten kanssa. Opin arvostamaan yksinhuoltajia. Ei ole todellakaan helppoa jäädä sairaslomalle kipeän lapsen kanssa, jos jääkaappi on tyhjä.

 

Onnellisuus ja kasvu

2011 tapasin ihmisen, joka rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen ja hyväksyy myös minun lapsenikin edellisestä suhteestani ja hoitaa kuin omaansa.

Menimme pian naimisiin, koska vihdoinkin koin olevani turvassa ja tasapainossa.

2013 syntyi yhteinen rakkautemme hedelmä ja sain tulla äidiksi toistamiseen. Omakotitalohaavekin kävi toteen. Minulla oli elämässä kaikki hyvin. Kunnes..

Sain diagnoosin rintasyöpä, gradus 3. 35-vuotiaana, vastasyntynyt rakas lapsemme sylissäni. Koin elämäni hetkeksi pysähtyvän, enkä meinannut uskoa todeksi sitä, että kuolisin. Ajattelin, että "On väärin jos nyt kuolisin, enhän ole ehtinyt nauttia tasapainoisesta elämästä, kuin vain pienen hetken." 

Sain ajatukseni pois pelostapositiivisuuteni avulla ja keskityin vain elämään onnellista, terveellistä ja ihan normaalia elämää syöpähoitojen keskellä.

Havahduin tuolloin, kuinka suuri merkitys on:

❤ positiivisella ajattelulla,

❤ mielenhallinnalla,

❤ visualisoinnilla,

❤ uskolla,

❤ sisäisellä voimalla,

❤ sisulla,

❤ periksiantamattomuudella,

❤ toivolla ja

❤ PÄÄTÖKSELLÄ.

Tärkeiksi koin myös hyvän ravinnon, unen ja liikkumisen. 

Ymmärsin, että menneisyyteni on vaan opettanut minua. Minä selviän kyllä.

 

Suuri halu muiden auttamiseen heräsi.

Halusin tietää kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja opiskelin koko äitiys/sairausloman ajan lukemalla kirjoja terveellisistä elämäntavoista ja hyvinvoinnista.

Syöpähoitojen päätyttyä palasin vanhaan työhöni kauppaan, mutta jokin oli muuttunut, minä olin muuttunut. Kaikki oli muuttunut ympärilläni, vaikkei mikään ollutkaan muuttunut.

Jokin suuri halu veti minua kohti kiinnostukseni kohteita ja lähdin intoa täynnä opiskelemaan silloisen työni ohessa hyvinvointivalmentaja-kurssille, joka antoi vaan lisää potkua. Innostuin entistä enemmän hyvinvoinnista ja opiskelin perään vielä ravintovalmentajaksi 2015. 

Annoin halun ja intohimon viedä minut mennessään, vihdoinkin.

Oli raskasta opiskella, hoitaa perhettä, käydä 8 tuntia päivässä töissä, eihän kehonikaan ollut vielä palautunut syöpähoidoista, joten tulin valintojen eteen. Kysyin useasti itseltäni: "Mikä on nyt itselleni tärkeintä?"

Päätös nro 3.

Olin rohkea ja jäin pois 18 vuoden kestäneestä silloisesta työstäni, joka ei antanut minulle itselleni enää sitä, mitä todella kaipasin ja halusin. Arvoni olivat muuttaneet järjestystä.

Unelmani oli päästä elämään tasapainoista elämää, jossa perheen yhteinen vapaa-aika on jalustalla. Halusin myös työn, jossa voisin auttaa muita elämään parempaa elämää ja saavuttamaan omat haaveensa.

Haaveissani oli siis vapaampi elämä, jossa voin itse päättää työajoistani ja elämästäni. En kestänyt enää ajatusta, että joku muu voisi määrätä, mitä teen huomenna ja miten aikani kulutan tänään. Tämähän on minun elämä ja se on tässä, tänään ja nyt. 

Sairaus vaikutti minuun sittenkin voimakkaasti, mielessä sekä kehossa.

Joten lähdin opiskelemaan, Yrittäjän ammattitutkintoon valmistuin 2016 ja tuo vuosi oli kyllä antoisa ja silmiä avaava. Yrittäjä, minustako.. KYLLÄ.

Ole rohkea ♥️

Yrittäjyys

Stailaus- ja Hyvinvointipalvelu Rocker Style sai alkunsa 1.4.2016 silloisen päätyöni rinnalle.

Pääpaino oli tuolloin hyvinvointi- ja ravintovalmennuksissa. 

Päätoimiseksi yrittäjäksi jäin 14.2.2018, Ystävänpäivänä ♥️

Päivä jolloin sain musertavan uutisen syövästäni (14.2.2014), sai näin ollen nyt uuden positiivisen merkityksen. 

 

Jo näin lyhyellä matkalla yrityksen tarjonta muuttui, koska halusin antaa asiakkailleni vielä enemmän.

Minua alkoi kiinnostamaan kokonaisvaltainen hyvinvointi ja mielen toimiminen. 

Luen paljon kirjoja itsensä kehittämisestä, osallistun verkkokursseille ja käyn usein itsensäkehittämisen seminaareissa, mutta halusin vielä ammattinimikkeen ja lisenssin.

Joten aloitin yli vuoden kestävät Life Coach opinnot syksyllä 2018 ja kouluttauduin myös NLP-harjoittajaksi kesällä 2019.

Jo muutamien asiakkaiden jälkeen tiesin, että olen löytänyt merkityksellisen työn, missä voin toteuttaa intohimoisesti elämäntehtävääni ♥️

 

Haluan auttaa sinua voimaan paremmin ja onnistumaan omissa tavoitteissasi. 

 

Anna intohimon vetää puoleensa ja

kuuntele omaa sydäntäsi.

 

Näillä elämänkokemuksilla ja koulutuksilla olen auttanut itseäni ja uskon nyt pystyväni auttamaan myös sinua.

-Sirpa-